Etelä-Afrikkaperheiden kesätapaaminen
Piispalassa, Kannonkoskella 17.-19.7.2009
Ajankohtaista (päiv. 26.6.09)
Kesätapaamisen ohjelmamaksusta on lähetetty kaikille ilmoittautuneille maksutiedot siihen sähköpostiosoitteeseen, millä ilmoittautuminen tapahtui. Maksuaikaa on kesäkuun loppuun asti. Maksu tulee olla suoritettuna tapaamiseen saavuttaessa. Ellei maksuviestiä ole tullut, ota yhteyttä järjestäjiin eapiispala@luukku.com
Muistutuksia
Muistattehan pakata Piispalaan mukaan astioita iltapuuroja ym. varten. Esimerkiksi pussipuuron valmistaminen on mahdollista majoitustiloissa, mutta astioita Piispalalla on tarjota hyvin rajallisesti.
Varatkaa käteistä mukaan pikkuostoksia varten. Paikalla on ainakin MUMs -tuotemyyntiä ja kirjamyyntiä, eikä kaikkia ostoksia voi maksaa pankkikortilla. Myös pikkusyötävää ja lapsiparkkia varten kannattaa varata muutama euro mukaan.
Ohjelmasta
Lauantaipäivän 18.7. luennon pitää Marianne Takala aiheesta Onni löytyy
arjesta. Luennon jälkeen on varattu aikaa keskusteluille, joita varten
jakaannumme ryhmiin.
Lauantain ohjelmassa on myös Suomi-Etelä-Afrikka -seuran elokuvaprojektin
elokuva "Meidän omat elokuvat". Filmistä nähdään sekä koko perheen että
aikuisten versiot. Lapsille sallittu filmi katsotaan lauantaina kello 15.30
ja aikuisten elokuvasta järjestetään esitys kello 16.30 samana päivänä.
Saamme lauantaina vieraita myös Etelä-Afrikan suurlähetystöstä.
Suurlähetystön edustajat ovat mukanamme koko lauantain aina sunnuntaihin
saakka ja esittävät EA-perheille tervehdyksensä illalla Afrikkalaisen
illallisen yhteydessä.
Tämänhetkisten tietojen mukaan päivitetty ohjelma.
----------------------------------
Kesätapaamisen ilmoittautumisaikaa on pidennetty vappuun asti!
Jo viitisenkymmentä perhettä on ilmoittautunut mukaan Kannonkoskelle, mutta vielä mahtuu mukaan. Majoituspakettien hinnat ovat yhä voimassa ja ne löytyvät kohdasta majoitus ja ruokailu. Ilmoittautumisohjeet ohessa kohdassa ilmoittautuminen.
Varmistattehan, että ilmoittautuessanne varaatte majoituksen ja mahdolliset erikoisruokavaliot suoraan Piispalasta. Myös lasten puuharyhmiin ilmoittaudutaan Piispalaan. Tämän lisäksi ilmoittakaa tulostanne sähköpostilla järjestäjille osoitteeseen eapiispala@luukku.com.
----------------------------------
Kesän 2009 tapahtuman ilmoittautuminen on alkanut. Ilmoittautuminen tapahtuu perhekunnittain lähettämällä sähköposti järjestäjille. Lisätietoja kohdassa ilmoittautumiset.
Majoitusvaraukset on tehtävä viimeistään 15.4.2009. Kukin perhe varaa ja maksaa majoituspakettinsa itse suoraan Piispalasta (myös lauantain päiväkävijät). Lisätietoja kohdissa majoitus ja ruokailu sekä ilmoittautumiset.
Tervetuloa mukaan!
----------------------------------
Etelä-Afrikkalaisia HIV- ja AIDS-äitien käsitöitä Suomeen tuova MUMs tulee
Piispalaan lauantaina 18.7. myymään tuotteitaan. MUMsista löytyy tietoa ja tuotevalikoima netistä www.kotiprojekti.fi/SHOP. MUMs -ostokset saa maksaa käteisellä tai pankkikortilla. Luottokortit ja sirukortit eivät käy.
Myynnissä on myös Adoptioperheet ry:n kirjoja sekä Katariina Kamppurin Adoptiolapsen kirjaa. Toivottavasti myös sunnuntaivieras Wilson Kirwa tuo omia satukirjojaan myyntiin.
Tapahtumassa on myös adoptio- ja afrikka-aiheisten lastenkirjojen kirjavinkkausta.
----------------------------------
Perjantai-iltana 17.7. rantasaunat ja grillit ovat kuumana majoittujille. Aikaisemmasta tiedosta poiketen, majoituspaketit sisältävät nyt grillimakkaroiden lisäksi myös lisukkeet! Omia sinappeja ei tarvitse siis ottaa mukaan.
Omia astioita kannattaa pakata mukaan sen varalta, että huoneissa/huoneistoissa haluaa puuroja tms. keitellä. Majoitustiloissa on hyvin rajallisesti astioita Piispalan puolesta.
----------------------------------
Sunnuntain 19.7. vieraaksemme lupautunut satusetä Wilson Kirwa aloitti tanssiurakkansa MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa sunnuntaina 8. maaliskuuta. Wilson ja parinsa Susa tanssivat tutun Apinamies -iskelmän tahtiin. Wilsonin jatko ohjelmassa ratkeaa yleisöäänestyksen perusteella sunnuntai-iltaisin. Wilsonista löytyy lisätietoja hänen omilta nettisivuiltaan www.wilsonkirwa.com.
|